Epäonnistumisen anatomia

01.08.2019

Epäonnistua – kääk, ei ikinä. Minäkö? Tämä on vaikea ja herkkä aihe. Ainakin itselleni. Optimistina, positivistina ja eteenpäin suuntautuvana on erityisen tuskallista kohdata, saati käydä läpi, virheitä ja epäonnistumisia. Mutta palkinto analyysistä lienee isompi kuin niihin liittyvä tuska. Joten rohkeasti aiheen kimppuun.

 

Virheet ovat ”totally OK”

Epäonnistumisista oppii, sanotaan. Onnistumiset taas vahvistavat itsetuntoa, mutta ne saattavat unohtua helposti – käydä jopa arkisiksi ja jokapäiväisiksi. Isot mokat ja epäonnistumiset eivät hevin unohdu, eikä niitä kanattakaan heti pyyhkiä pois vaan parempi käydä ne läpi huolella, objektiivisesti ja analyyttisesti. Ottaa niistä jotain positiivistakin mukaan. Ainakin ottaa opiksi, ettei ihan samoja virheitä ole heti tekemässä.

Työskentelin Piilaaksossa noin 5 vuotta, ja USA:ssa isommatkin epäonnistumiset hyväksytään helpommin. Siellä niihin yhdistetään rohkea ja arvostettu riskinotto, kasvamisen paikka, kilpaileminen ja kolhuista oppiminen. Virheet ovat siellä ”totally OK”. Jos ei koskaan laukaise, ei koskaan tee maaliakaan. Tätä asennetta kaivataan lisää Suomeenkin, tosin tänä päivänä virheistä puhuminen on jo selvästi hyväksytympää kuin kymmenen vuotta sitten.

 

Epäonnistumisen AA-kerho

Alustan omilla startup-puolen epäonnistumisillani VillageWorksin työpajaa, jossa voimme porukalla jakaa epäonnistumisiamme ja ottaa niistä joukolla opiksi. Ikään kuin AA-kerhossa. Ellei kerhossamme ala keskustelua syntymään, voin jakaa siellä bonuksena yhden suurimmista pettymyksistäni, jota en tässä blogissa vielä paljasta.

Älä ota liian isoa haastetta pienillä resursseilla

Startup puolelta mokani alkavat jo uuden vuosituhannen alulta, mutta avaan tässä joitain tuoreempia keisejä. Ensimmäisenä on aika kipeä kokemus, sillä siinä kaikki ulkoiset mittarit näyttivät menestymisen merkkejä. Olin juuri palanut Piilaaksosta ja näin tässä Amerikan valloituskeisin. Pääsimmekin pian Suomen Born Global -ohjelmaan ja meillä oli myös Tekesin vankka tuki. Mutta mokasimme. Enkelisijoittajana satsasin tähän teknologiayritykseen noin sata työpäivää ja satatuhatta pääomia. Yritys ajettiin neljässä vuodessa alas, käteen ei jäänyt kuin tappiot, joita verottaja ei kuitenkaan hyväksynyt (sain hyvää oppia sillekin saralle).  Korjaan – siitä jäi itselleni yksi laadukas polkupyörä, joka edelleen käytössä, ja muistuttaa minua firmasta lähes joka päivä.

Tiivistetysti, tässä tapauksessa toteutuivat seuraavat riskit: tiimiriski, teknologiariski ja rahoitusriski. Tiimistämme puuttui selkeä johtotähti, päättäjä ja pääomistaja. Teknologiatiimimme oli reikäinen ja teknologiahaaste meille aivan liian mittava. Myös markkinoiden mahdollistama infrastruktuuri ja alustat olivat vielä kypsymättömiä innovaation osalta. Rahaa oli luonnollisesti koko ajan liian vähän. Mutta kalvoilla keisi oli aivan killeri. Tärkeimmät opit: Execution is everything! Idean arvo on lähellä nollaa. Tiimi on tärkeä, toimitusjohtaja supertärkeä. Älä ota liian isoa haastetta pienillä resursseilla.

Älä luota sijoittajan kärsivällisyyteen

Seuraavassa startup-mokassani oli paljon samoja piirteitä kuin edellä: kehitettiin sekä rauta että ohjelmistopuolta. Tässä kuitenkin simppelimpi ratkaisu, joka saatiin toimimaan. Tiimillä ruokahalu kasvoi, fokus hiukan katosi ja lähdettiin siirtämään innovaatiota älypuhelimiin, kun niiden liikeanturiominaisuudet mahdollistivat sen. Teoriassa.

Tässä unohtui laskutus ja asiakas, varat alkoivat käymään vähiin. Kehittäminen olikin vaikeampaa ja kalliimpaa, älypuhelinalustoja oli 10 vuotta sitten jo paljon. Tiimissä tuli erimielisyyksiä suunnasta ja prioriteeteista. Yritys hajotettiin ja toinen osa myytiin isommalle pelurille. Aivan liian pieni tiimi jäi puurtamaan älypuhelimen kimpussa.  Päärahoittajan usko loppui, homma ajettiin vauhdilla alas. Tärkeimmät opit: vie toimiva tuote kunnolla markkinoille ennen seuraavaa kehitysaskelta, älä jaa pientä yritystä kahteen mikroyritykseen. Älä ulkoista keskeistä ohjelmistokehitystä. Älä luota sijoittajan kärsivällisyyteen. Onko tiimi tehnyt jotain hyvää yhdessä ennen ensimmäistä yhteistä firmaansa.

Älä anna näyttävän esityksen, tuotteen tai kivan tiimin hämät

Seuraava kirpaisee enemmän, edelleen. Miten en nähnyt tätä? Miten olin niin sinisilmäinen? Kaikki meni pieleen, mutta paljon johtui myös ulkoisista syistä. Yritys teki todella näyttävää digitaalista tuotetta. Siihen oli helppo ihastua, kuten me sijoittajat teimme. Meitä piti olla kolme pääsijoittajaa, mutta se tärkein ja ison, VC fund teki oharit. Myös luvattu ammattitoimitusjohtaja teki oharit. Ohareiden jälkeen toiminta jatkui ”toivotaan toivotaan” -mentaliteetilla. Yrittäjä oli ”Pelle Peloton”, tiimin kanssa usein vaikeuksia. Lisäksi projekteja myytiin liian halvalla ja ”tuote” ei valmistunut koskaan, vaan juututtiin projektiliiketoimintaan.

Päälle tuli ulkoiset tekijät, kuten se että finanssilamasta toipuminen kesti markkinalla varsin kauan, pääyrittäjän vaimo sai vakavan sairauden, tiimi ja hallitus olivat usein eripuraisia ja rahapula oli jatkuva kannattamattomien projektien myötä. Putkessa oli aina jotain uutta ja lupaavaa, joten kanan lentoa ei osattu lopettaa ajoissa. Tärkeimmät opit: älä anna näyttävän esityksen, tuotteen tai kivan tiimin hämätä – katso raadollisesti onko tässä bisnestä. Älä usko puheita, vaan tärkeissä asioissa hyvä olla kirjallista ”lupausta”. Älä usko sijoittajia, joilla ei ole kokemusta startupskenestä. Ja myös suomalainen voi tehdä ohareita.

Pääyrittäjien on oltava 150% sitoutuneita

Luulisi, että noilla keiseillä olisi maksettu oppirahat. Menikin viitisen vuotta kun taas vietiin. Neljä digikeisiä, kaikissa konkurssi. Yhteistä niissä oli hienot kalvot ja laskelmat, hyviä tyyppejä ja trendikkäitä palveluita. Yhteistä oli myös se, että liikevaihto oli kaikilla lähellä nollaa. Asiakaspuoli pitkälti lupauksia ja ”name dropping” -tasoa. Menestyviä verrokkeja löytyi, ”me tehdään tämä vielä paremmin ja kaikki rikastutaan”. Parissa keisissä oli nimekkäitä sijoittajia, valovoimaisia sarjayrittäjiä ja kovia erikoistekijöitä, kuten ”markkinoiden paras growth-hacker”.  Olin kuitenkin sen verran oppinut, että sijoitukseni ja ajankäyttöni olivat varsin maltillisia näihin todella high-risk harjoituksiin.  Mitä opin näissä? Pääyrittäjien on oltava 150% sitoutuneita ja isoja omistajia, pitää olla kovat in-house perustajakoodaajat mukana. Oltava joustava, osattava suuntautua nopeasti uudestaan mahdollisuuden perään. Tuote/palvelu – markkina-match löydettävä. Sijoitusmielessä olisi enemmän luotettava omaan fiilikseen, jos se ei ole hyvä, älä sijoita. Joka tapauksessa on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että B2C -digipalveluissa ison onnistumisen todennäköisyys on todella alhainen.

 

Alkuvaiheen yrityksistä noin 1/10 menestyy, puolet menee nurin viiden vuoden sisällä. Omassa portfoliossani tämä on toteutunut. Siellä on 4-5 menestyjää, pari hyvää exitiä ja joukko opettavaisia keisejä. Suurin ja kaunein tuho jätetään vielä työpajaan.

 

Jussi Heinilä
Accelerando

Epäonnistumisen aamu 11.6. klo 9.00 @ Sähkötalo